Lomalle Maltalle

Matkakohteet: Malta

Lomalle Maltalle?

Matkakohteet: Malta.

Saarivaltio Malta on Välimeren pieni helmi, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa. Kyseessä on itse asiassa kolmesta asutusta saaresta, Maltasta, Gozosta ja Cominosta koostuva saariryhmä.

Suurin osa ihmisistä asuu pääsaari Maltalla, jossa asukkaita on noin 400 000. Gozolla asukkaita on noin 30 000 ja Cominolla alle 10!

Loma Maltalla
Grand Harbour Valletassa

Huolimatta todella pienestä 316 neliökilometrin koostaan Maltalla riittää monenlaista nähtävää. Yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on tietenkin aurinko joka paistaa Maltalla yli 300 päivää vuodessa. Toisena tulee meri, joka on saarella läsnä kaikkialla.

Edellä mainittujen luonnollisten nähtävyyksien lisäksi Malta tarjoaa paljon nähtävää esimerkiksi historiasta kiinnostuneille johtuen monipuolisesta menneisyydestään. Bilettäjille löytyy heillekin oma paikkansa Pacevillestä. Tunnelmallisista pikkukujista ja ja hyvästä ruuasta nauttivat voivat suunnata pääkaupunki Vallettaan.

Maltan suosituimmat nähtävyydet

Auringon ja meren lisäksi Malta tarjoaa mielenkiintoista historiaa ajalta, jolloin Maltan Ritarikunta oli voimissaan. Tuo aika näkyy yhä elävästi Maltan rakennuskannassa, ja Vallettan museoissa ritareihin pääsee tutustumaan syvällisemmin. Erilaisia ritariaikana rakennettuja rakennuksia löytyy ympäri saarta.

Esihistorian osalta Malta tarjoaa Egyptin pyramidejakin vanhempia rakennelmia. Megaliittiset temppelit joita ovat muun muassa Hagar Qim ja Gozon puolelta löytyvä Ggantija , ovat yli 5500 vuotta vanhoja. Näiden sanotaankin olevan eräitä maailman vanhimmista olemassaolevista rakennuksista. Temppelit rakentaneesta kansasta ei tiedetä juuri mitään, sillä he ovat hävinnet jäljettömiin jo vuosituhansia sitten.

Maltalla sijaitsevat tunnetusti Euroopan parhaat sukellusvedet, ja osa saaren hienoimmista nähtävyyksistä sijaitseekin merenpinnan alapuolella. Saaren vesistä löytyy loputtomasti sukelluskohteita kokeneemmillekin sukeltajille, ja sukellusuran ensi askeleiden ottamiseenkin Malta on loistava paikka. Saarelta löytyy myös suomalaisten pyörittämä sukelluskoulu.

Maltalainen ruoka

Maltalainen keittiö on saaren historian ansiosta erikoinen sekoitus muun muassa Italian, Iso-Britannian ja Lähi-Idän keittiötä. Maltalainen ruoka on suoraviivaista ja juurikaan minkäänlaista hienostelua siihen ei liity. Paikalliset mausteiset makkarat, itse kasvatetut oliivit sekä tomaatti- ja paputahnat kuuluvat tähän olennaisina osina.

Saaren perinneruoka on jänispata eli fenek. Myös hevosesta on perinteisesti tehty Maltalla lihapatoja.

Maltalla liikuskeleva ei voi olla huomaamatta joka kulmalla myytäviä pastizzeja, jotka ovat eräänlaisia pasteijoita. Täytevaihtoehtoina ovat juusto ja hernemössö.

Bigilla on paikallista mausteista paputahnaa, joka maistuu erityisen hyvin perinteisen maltalaisen leivän kanssa.

Lomamatka Maltalle
Maltalainen kalastaja

Maltan keittiöstä ei kuitenkaan voi puhua mainitsematta meren antimia. Saarivaltiolle tämä onkin luonnollista. Meri on ollut maltalaisten ruoka-aitta jo ammoisista ajoista saakka, ja monet rantaravintolat tarjoavatkin tuoreita mereneläviä laidasta laitaan. Eteläisen Maltan Marsasloxx on erityisen kuuluisa kalamarkkinoistaan ja vastapyydettyä kalaa myyvistä ravintoloistaan.

Viinejäkin maassa tuotetaan, joskaan varsinaisia jymymenestyksiä maasta ei ole tullut. Paikalliset viinit ovat silti ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ja hinta-laatu-suhde on usein kohdillaan. Tuottajista suurin on Marsovin.

Juomapuolella suosituin juoma on paikallinen olut, Cisk. Ciskiin ei voi olla törmäämättä, sillä sitä mainostetaan joka paikassa ja usein se on myös lähes ainoa tarjolla oleva olutvaihtoehto.

Maltan baarit ja yökerhot

Malta ei ole mikään varsinainen Ibizan tyylinen biletyskohde, mutta yöelämää halajavalle löytyy kyllä nurkkansa alueelta. Pacevillen baarikorttelit St. Juliansin kupeessa tarjoavat yöelämää aina aamuun saakka sitä haluaville. Muualta saarelta ei sitten yökerhoja juuri löydykään. Kesäisin saaren keskiosiin nousee tosin parikin erilaista bilekylää livemusiikkiesityksineen ja yökerhoineen.

Maltan turvallisuus

Malta on pieni saari keskellä Välimerta. Eristyneisyys onkin tehnyt paikasta hyvin turvallisen. Rikollisuus on vähäistä eikä taskuvarkaitakaan ole riesaksi asti. Varsinkin yöelämässä kannattaa kuitenkin pitää järki mukana jotta tavarat pysyvät tallessa. Tämä lienee totta maailman joka kolkassa.

Eniten vaaratilanteita Maltalla aiheuttaa liikenne, sillä autoja on saarella paljon (liikaa) ja ajokulttuuri välimerellisen huoleton. Suomalaiselle lisäpäänvaivaa tuottaa vasemmanpuoleinen liikenne, jonka mielessä pitäminen voi aluksi olla hankalaa.

Vaaralliset merivirtaukset on yleisillä uimarannoilla merkattu varoituslipuin, joita kannattaa noudattaa.

Matkakohteet: Lisää Malta kuvia

  Matkakohteet: Malta 

 

Upeat, räätälöidyt lomat Maltalle löydät Travelbirdistä. Klikkaa itsesi Travelbirdiin tästä linkistä.

Facebook Comments

Seuraa meitä!