Shepherd´s Pie eli Paimenen piiras

Jonkun aikaa on tässä kaiken maailman ohjelmia tultu katsottua. Jamie Oliveria, Gordon Ramsay jne.. Mieleen kaikista noista on jäänyt paimenen piiras.

 

Mikä ihmeen paimenen piiras sitten onkaan. Brittiläinen liha-perunasoselaatikko, tämä eroaa suomalaisesta kerroksuudellaan. Suomalaisessa versiossa on vain muussi ja liha, nekin sotketaan keskenään ja laitetaan uuniin. Tässä taivaallisen ihanassa britti versiossa lihaisa kastike tulee pohjalle ja ihanan kuohkea muussi päälle. Vaatimattomasta ruoasta tulee elegantti ja herkullisen mehevä.

Tämä on meidän perheen ihan ehdoton suosikki ja sitä pyydetään tasasin väliajoin kotona. Eikä se kauaa kestä meillä kaapissa kun se on syöty pois.

Hieman vaivaahan sen tekemiseen tarvitaan, mutta se on kyllä sen arvoista.

 Tämän teen välillä uunipataan ja välillä vuokaan. Joskus siinä on seassa papuja ja joskus kaalia. Taivas vain rajana tähän herkulliseen variaatioon.

 

 

Pohja kastike:

sipuli hienonnettuna

porkkanaa (raastettuna tai mandolla ihan ohueksi)

700 g jauhelihaa

Liha fondia

1 tlk tomaattimurskaa

kaalia maun mukaan

suolaa, mustapippuria

 

  Jauhelihan ruskistin suoraan padassa jonka sitten laitan lopuksi uuniin

 

 siirsin jauhelihan pois ja samoissa rasvoissa pyöräytin suikaloidun kaalin ja porkkanat

Jotka lopuksi sekoitan jauhelihan kanssa sekaisin pataan

Meidän ehdoton suosikki on tämä Knorrin rich beef antaa mukavasti hieman lihaisamman potkun ruokaan 

 

 

 

 

 

 

  Tölkillinen tomaattimurskaa sekaan ja antaa hautua hetken aikaa, keittyen kokoon

 

Päälle perunamuussi. Jokaisella on tähän se oma täydellinen ohje. Itse käytän välillä valmista pussi tavaraa (hieman nolona myöntäen) tai sitten teen sen alusta loppuun.

1kg perunaa, maitoa ja voita.

 

Päälle poikkeuksellisesti laitoin juustoa meidän 3,5v poitsun pyynnöstä

Paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia.

 

Facebook Comments

Seuraa meitä!