USA Aselaki

Näin nopeasti USA:ssa saa ostettua aseen

Amerikan ihmemaassa, jossa kaikki on mahdollista ja unelmat tulevat toteen on myös paljon ongelmia ja erityisesti viime aikoina maata on puhuttanut paljon aselait. Erityisesti muutamia päiviä sitten tapahtunut kouluammunta Floridassa, jossa sai surmansa yhteensä 17 ihmistä, on nostanut jälleen maata kuohuttavan kuuman perunan pöydälle, nimittäin aselait.

Tämä vuonna 2016 tehty testi, joka julkaistiin alunperin the Tab lehdessä, on jälleen noussut pinnalle sosiaalisessa mediassa.

Vaikka Twitter päivityksen otsikko kertookin, että aseen olisi saanut ostettua vartissa, itse jutussa kerrottiin hieman tarkemmin, että asekaupan omistaja näytti kuvan pojalle, Cody Davisille tarvittavat paperit ja sanoi ”ase on sinun jos haluat”. Cody kirjoitti juttuunsa, että käytännössä myyjä oli valmis tekemään kaupat sekunneissa ja tuskin itse kaupan läpivienti olisi kestänyt varttia pidempää.

Eli tosiasiassa Davis ei edes ostanut asetta ja tästä aseita puolustavat tahot suuttuivatkin. Tapaus ei kuitenkaan jäänyt tähän vaan lähti nopeasti leviämään, sillä tutkivat reportterit ympäri USA:n lähtivät ottamaan selvää siitä, kuinka nopeasti omassa osavaltiossa aseen sai hankittua. Yhtenä ikävänä tapauksena tuli myös ilmi se, että Orlandon yökerhoampumisen takana ollut mies sai ostettua AR-16 kiväärin alle 40 minuutissa. Eikä tässä vielä kaikki. Tosiasiassa Cody Davis oli lähempänä totuutta kuin moni arvasikaan.. (Juttu jatkuu alla)

Myös philadephialainen toimittaja teki testin, jossa hän kokeili kuinka nopeasti hän sai hankittua aseen. Koko prosessi kesti ainoastaan 7 minuuttia. USA:ssa saa hankittua nopeammin aseen kun rautatientorin hamppariravintolassa saa aterian pöytään. ”Sinun tarvitsee vain mennä liikkeeseen ja täyttää paperi taustatutkimustent tekoon, joka tehdään heti paikanpäällä. Tämän jälkeen saatkin aseen. Maksoin omastani 759.99 dollaria. God bless America”, toimittaja kirjoittaa.

Tällä viikolla, Floridan ammuskelun jälkeen samanlaisia tarinoita on kuultu ympäri Yhdysvaltoja, eli voitaneen sanoa, että USA:ssa aseen saa helposti alle tunnissa kuka tahansa, jolla ei ole aiempaa rikostaustaa. Siispä miten ehkäistä se, että ne, keille ase ei sopisi alkuunkaan, eivät sitä saisi? Onko olemassa aukotonta systeemiä ollenkaan?

Trump sen sijaan tarjoaa väkivaltaa ratkaisuksi väkivaltaan. Trump ehdotti aiemmin tällä viikolla, että hän olisi valmis maksamaan enemmän opettajille, jotka kantaisivat asettä koulussa. Toinen ääripää taas haluaa kieltää aseet kokonaan. Tolkun väki sen sijaan ehdottaa tiukempia rajoituksia aseiden ostamiselle, sillä rikolliset kyllä saavat aina aseensa hankittua ja on hyvä, että ns. vastavoimilla on myös mahdollisuus aseihin. Asia on erittäin kinkkinen, mutta ratkaiseeko opettajien aseistaminen mitään? Eikö kouluampujan lopullinen tavoite usein ole kuollakin marttyyrina? Onko mitään järkeä tehdä kouluista sotatantereita?

Suomessa ampuma-aseluvan myöntää poliisi ja prosessi on paljon hitaampi. Jopa useita viikkoja. Jokainen kandidaatti joutuu käymään myös poliisin haastattelussa. Ehkäpä tästä mallista olisi apua myös USA:n tilanteeseen, sillä poliisilla ei ole kaupallisia intressejä lupien pikaiseen myöntämiseen. Käytännössä luvan saa vain ja ainoastaan ammuntaharrastukseen tai metsästykseen.

Se, miksi USA:ssa aikoinaan sallittiin aseet kaikille ja helposti saataville, on se, että demokratiassa myös kansalaisilla tulee olla oikeus puolustaa itseään uhilta sekä hallinnolta ja yhteiskunassa, jossa myös kansalaisilla on aseet, ei hallinto voi harjoittaa diktatuuria eikä alistaa omaa kansaansa. Onko nyt niin, että aika on ajanut tämän periaatteen ohitse ja USA:laisilta tulisi kieltää aseiden kantaminen ilman painavaa syytä?

 

Facebook Comments

Seuraa meitä!