Uudet rutiinit

Kävin tänään jälleen purkamassa sydäntäni ammattilaisen tuolissa.
45-minuuttisemme alkoi kysymyksellä ”Mitä hyvää viikon aikana on tapahtunut?”.
Onhan se aika surullista, että tuotti tuskaa saada sanotuksi edes yksi asia.
Vastaukseni oli lopulta ”olen selvinnyt näistä yksinäisistä päivistä”.

Siitä muodostui tämän päivän teema.
Yksinäisyys.
Mieheni aloitti viime viikolla uudessa työpaikassa. Hänen työaikansa on säännöllinen päivätyö ma-pe.
Tämä tarkoittaa minulle yksinoloa päivisin.

Muutos aiempaan on suuri.
Olimme usean kuukauden miehen kanssa sairaslomalla yhtäaikaa.
Emme toki viettäneet kaikkea aikaa yhdessä, todellakaan.
Mieheni oli kuitenkin aina puhelimen päässä, vaikka olisi ollutkin harrastamassa.

Nyt hän aloitti työt, mikä tarkoittaa ettei hän ole minun tavoitettavissani päivän aikana, muuta kuin hätätapauksissa.

Tämä on koko suhteemme aikana täysin uudenlainen tilanne.
Olemme aikaisemmin aina tehneet molemmat sellaista työtä, mistä on jäänyt runsaasti vapaa-aikaa ja työssäkin on voinut puhua toisen kanssa puhelimessa.

En valehtele sanoessani, että on ollut päivisin välillä tippa linssissä yksinäisyyden vuoksi.
Herätessään yksin, puuhatessa omia juttuja, kaipaa yllättävän paljon sitä toista vierelle.
Olin jo niin tottunut mieheni läsnäoloon.

Yksinään sitä on aikaa ajatella.
Liikaa aikaa omille pohdinnoille.
Lähden kyllä päivittäin ulos ihmisten ilmoille, mutta ei se korvaa sitä sosiaalista kanssakäymistä.
Mieheni on paras ystäväni, olen aina voinut purkaa sydäntäni hänelle.

En tietenkään voi olla vihainen toiselle siitä, että hän löysi uuden työn.
Olen onnellinen hänen puolestaan.
Ehkä tämä on vain alkukankeutta.
Ehkä kysymys on siitä, että tämä on uusi tilanne, enkä ole vain tottunut vielä.

Toivon yksinäisyyden helpottavan.
On vain aika hirvittävää pelätä päiviä itsensä kanssa.
Minun täytyy lakata pelkäämästä ja oppia tulemaan toimeen yksinäni.

Facebook Comments

Seuraa meitä!

Tyypin vaimo

Tyypin vaimo