Potilaita liukuhihnalla

Tänä iltana lääkkeet määrätään
Positiivisesti häärätään
Aamulla annan lausunnon
Jokainen terve ja kunnossa on!
Popeda / Tohtori Mustajärvi

Ihmisen aivot suojaavat meitä.
Muistista pyyhkiytyy asioita jotka ovat turhia, joita emme halua muistaa.

Koin itse tänään järkyttävän takauman.
Se liittyi vuoden takaiseen ikävään tapahtumaan.
Ennen tätä päivää, minulla oli hyvin heikot muistikuvat tilanteesta.
Tänään kaupassa törmäsin maitohyllyllä mieheen jonka tunnistin heti.
Hän oli vuosi sitten päivystävänä lääkärinä minun ollessa potilaana ja teki työnsä kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin.

Mies ei tietenkään muistanut minua. Olin hänelle vain yksi potilas kaikkien muiden joukossa.
Minä olin olemassa hänelle vain papereissa, hän ei tehnyt elettäkään kohdatakseen minua.
Monet asiat olisivat menneet toisella tavalla, jos hän olisi käyttänyt edes minuutin kuunnellakseen potilasta, minua.

Jähmetyin pitkäksi aikaa paikalleni. En pystynyt tekemään mitään.
Miten hän olisi reagoinut jos olisin kertonut hänelle olevani päivystyspotilaasi vuoden takaa.

Ihmiset tekevät virheitä ja se on inhimillistä.
Lääkärin tehdessä hoitovirheen vaikutukset voivat olla kauaskantoisia.

Ihokarvani nousivat pystyyn.
Muistikuvat olivat kaikkea muuta kuin positiivisia.
En ole vihainen hänelle.
Mistä hän olisi voinut tietää miltä minusta tuntuu.

Toivon jokaisen kohtaavan asiakkaansa ihmisenä.
Olemme nimiä paperilla, mutta kaikilla meillä on myös kasvot.

Facebook Comments

Seuraa meitä!

Tyypin vaimo

Tyypin vaimo