Mörkö nimeltä työuupumus

Mörkö nimeltä työuupumus

Tänään ajattelin puhua aiheesta, mikä varmasti monia tai monien lähipiiriä koskettaa, mutta mistä hyvin usein vaietaan.

 

Työuupumusta, tai tunnetummin ”burnout”:ia kuvaillaan Wikipediassa näin:

Työuupumus (engl. burnout) eli loppuunpalaminen on työhön liittyvä stressi-oireyhtymä, joka häiritsee täysipainoista työstä suoriutumista. Työuupumuksen oireita ovat voimakas yleistynyt väsymys (ekshaustio), kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja alentunut aikaansaamisen tunne. Muita yleisiä oireita ovat vatsaoireet, päänsärky ja unettomuus[1]. Työuupumus syntyy pitkään jatkuneesta altistumisesta työperäiselle stressille[2]. Sen kehittymiseen vaikuttavat työntekijän tavoitteet, työpaikan työolosuhteet sekä molempien stressinhallintakeinot. Työssä erityisesti työn vaatimusten ja resurssitekijöiden epäsuhta altistaa uupumiselle.

 

Syy miksi tämän asian haluan tänään tuoda esille on simppeli: Mun lähipiirissä on esiintynyt työuupumusta, tulevaisuudessa varmasti myös, ja mikä hauskinta, mä olen itsekin kärsinyt työuupumuksesta. Työuupumus on ollut mulle siis henkilökohtainen helvetti, jonka kävin läpi vuoden 2016 syksynä. Mun kokemukset oli aika selkeät: tein töitä niin paljon, ettei kroppa enää kestänyt. Mä olin todella väsynyt, perus arkiset asiat tuntu ylivoimaisilta ja purin stressiä ja pahaa oloa turhan vahvasti lähipiiriini. Muistan vieläkin sen hetken kun istuin työterveyslääkärin toimistoon ja aloin selittämään pahasta paniikkikohtauksesta, jonka olin tämän olotilan takia saanut. Lääkäri onneksi ymmärsi ja määräsi sairaslomalle, sekä ohjasi työterveyspsykologille. Työpaikallakin pomoni ymmärsi tilanteen ja vaikka jouduin olemaan pidempään pois, siitä ei tehty ongelmaa. Tänä päivänä kun muistelen tilannettani, särähtää korvaani kuitenkin yksi asia. Minun suositeltiin jättää kertomatta miksi olen poissa pidempään.

Työuupumusta pidetään työpaikoilla hyvin usein mörkönä. Siitä hiljennytään, jos se työpaikalla jotakin työntekijää koskettaa, eikä siitä koskaan puhuta saatika sitä vastaan harvemmin tehdään mitään ennakoivia peliliikkeitä. Työuupumus harvemmin johtuu vain yhdestä asiasta, pelkkä työstressi ei itsessään sitä aiheuta. Ihan jo niinkin simppeli asia kuin työilmapiiri vaikuttaa tähän: jokainen ansaitsee sen fiiliksen kun töihin on mukavaa tulla ja vaikka työstressiä on, se kannetaan yhdessä.

Miksi siis vaieta näinkin yleisestä ”kansantaudista”? Onhan ne mieleen ja omaan päähän liittyvät sairaudet ja mielentilat aina vähän hankalia ymmärtää, varsinkaan jos ei ole omalle kohdalle sattunut. Mutta mitä enemmän tästäkin möröstä puhuttaisiin, sen enemmän siitä tiedettäisiin.

 

Mähän itse sairastuessani en ollut vielä edes parikymppinen, joten monihan tämän koko ”burnout”-käsitteen minun kohdallani kyseenalaisti heti alkuun. Ja nyt varsinkin kun olen nähnyt vierestä muutaman läheisen ystävän samassa tilanteessa, olen sisäistänyt asian paremmin: ei se burnout ikää katso, jos se on tullakseen se tulee, eikä varottele. Itse en ole koskaan uskonut toisten ongelmien vähättelyn johtavan mihinkään, ja sama koskee tätäkin asiaa. Ei se burnout tule iän myötä, eikä välttämättä millään tietyllä kaavalla muutenkaan, meitä on niin hurjan moneen junaan ettei sitä voi ikinä tietää mihin pisteeseen toinen kestää ja toinen ei.

 

Toinen hyvin yleinen reaktio burnouttiin on juoruilu. Keskustelin ystävän kanssa, joka on hiljattain joutunut jäämään sairaslomalle tästä syystä, ja hän kertoi että työpaikallaan työkaverit juoruilevat keskenään syistä miksi hän on pois pitkään. Tämäkin reaktio aivan varmasti loppuisi hyvin lyhyeen, jos burnoutista oltaisiin avoimesti jo pidempään puhuttu ja kerrottu. Burnout koetaan tietynlaisena heikkouden merkkinä, ja varmasti se työkavereita aina hämmentää että ” eikö sillä pää kestänytkään tätä hommaa?”. Mutta kuten olen jo aiemmin tässä tekstissä sanonut, ei se asia ihan niin yksiselitteinen ole.

 

”No Oona, miten siitä työuupumuksesta selvitään tai miten sitä voi ennaltaehkäistä?” 

Psykologihan minä en ole, ja jokainen varmaan itse tietää parhaiten mitkä asiat mihinkin tilanteeseen auttaa. Mä kuitenkin annan muutaman kelpo neuvon jakoon, mitkä ovat mua jeesanneet näin jälkeenpäin.

  • Kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, ala katsomaan asioita positiivisemmin. Täähän on ihan super yksinkertainen asia, muttei todellakaan mikään itsestäänselvyys. Monesti sitä stressaa niin paljon keskeneräisistä tehtävistä, deadlineista ja paremmasta suoriutumisesta, että sitä unohtaa katsoa mitä on jo saatu aikaan. Eli siis: kun se paperipino pöydällä tuntuu vain kasvavan ja kasvavan, ja pikkuhiljaa se alkaa näyttää jo kaatuvan, niin pysähdy hetkeksi. Ala katsomaan positiviisesta näkökulmasta mitä olet jo siihen hetkeen mennessä saavuttanut, mitkä asiat on jo suoritettu ja mitä hyvää tilanteessa on. Mitä pienempiin yksityiskohtiin ja asioihin pääset, sen todennäköisemmin tilanne alkaa jo vaikuttamaan positiiviselta.
  • Yksinkertaisesti, tee työtä josta oikeasti tykkäät. Itsellä meni useampi vuosi tajuta, ettei se ainainen uurastaminen työssä jota ei täydellä sydämellä rakasta, vie loppu peleissä yhtään mihinkään. Siinä kohtaa kun itse tajusin, että entinen työni ei ollut enää mun juttuni, oli todella voimaannuttavaa päästä tekemään erilaista työtä ja josta oikeasti ei tarvitse stressata 24/7. Ottakaa siis elämässä riskejä, ei sitä kannata 40 vuotta samaa ”paskaduunia” tehdä, jos siitä ei oikeasti täysillä tykkää.
  • Älä sekoita työtä ja vapaa-aikaa keskenään. Nykyisessä työpaikassani tämä on onneksi helppo nakki. Teen töitä sillon kun olen töissä, ja vapaa-aikani käytän mihin milloinkin. On äärimmäisen tärkeää pitää huolta siitä että normi arki rullaa, pystyy tekemään reissuja ja nollata sekä pitää hauskaa, ilman että työt häiritsevät mieltä kokoajan. Aiemmin vein työasioita kotiin ja tein töitä kotonakin, enää en ja se helpotti huomattavasti.
  • Etsi ja löydä sinun omat stressinpurkukeinosi. Tämähän ei nyt tietenkään yhdessä yössä tapahdu. Kuitenkin kun ne asiat jotka stressiä lievittää löytää, on helpompaa käsitellä stressitilanteita töissäkin. Omalla kohdallani se on kirjoittaminen tai musiikkiin liittyvät asiat. Jos huomaan stressaavani jostain, kirjoitan siitä, tai kuuntelen musiikkia sen puolisen tuntia ja saan siinä samalla stressin aiheen avattua päässäni ja käsiteltyä. Toisille se saattaa olla piirtäminen, maalaaminen tai vaikka kokkaaminen. Jos et omaa juttuasi vielä tiedä, kokeile kaikkea, eiköhän se sillä löydy.

Mikäli sinä taistelet tällä hetkellä työuupumuksen kanssa tai olet joskus taistellut: Muista että parempaa on tulossa, kunhan siihen tarpeeksi uskoo ja luottaa!

Facebook Comments

Seuraa meitä!

PersOona

PersOona