Kun ystävyys on katkolla

 

Kun läheisimpään ja pitkäaikaisimpaan ystävään menee välit, niin kenelle soitat aamulla klo 5 ja kerrot hölmöimmät ajatukset. Se joka ennen tiesi puolesta sanasta, mitä tarkoitat.

Hän, joka tuntee sinut läpi kohtaisin ja elämän vaiheesi. Hän, joka on kokenut kanssasi paljon. Niin eroja, iloja, suruja, lapsien kasvikipuja, muuttoja, kikatuksia….Eniten kaipaan varmaan yhteistä naurua maailman menolle ja omille toilailulle.

Miksi tässä näin kävi? Väärin ymmärryksiä ja ylilyöntejä. Miten voikaan kaivata niin paljon aamupuhelua, kun kumpikin oli vielä tokkurassa ja kukaan muu ei olisi ymmärtänyt mitä puhut, kuin hän.

Lähimmältä ihmisiltä kestää paljon, mutta ne myös satuttavat pahiten.

Ehkä otan puhelimen käteen ja soitan. Mitä jos hän ei vastaankaan? Ehkä hän ei halua olla enää yhteydessä minuun? Sitä pelkään, että yhteys on mennyt lopullisesti.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, varsinkaan jos toinen pettää luottamuksen pahasti. Voiko luottamusta enää saada takaisin? Vaikeaa se tulee aina kun olemaan. Ainakin minun luonteella, tiedän että olen varpaillani kokoajan.

Olen allerginen sille jos luottamukseni petetään. Kukapa ei olisi, mutta minä otan ne hyvin henkilökohtaisesti ja raskaasti.

En tiedä johtuuko se olotilastani, masennuksesta vai mistä. Edellisen alamäen aikaan kävi ihan samoin. Ihminen, jonka luulin seisovan rinnallani tapahtui mitä tapahtui, hylkäsi minut ja saattoi jopa pulaan. En minääkään syytön ole, en ole aina tukenut kun hänellä on ollut vaikeaa. Mutta parhaani olen yrittänyt tehdä.

Ehkä olisi pitänyt älytä aikaisemman kokemuksen mukaan laittaa ystävyys katkolle ” pidetään taukoa ”( kuten jotkut tekevät parisuhteissa) Kun tiesin,että en ole se vahvempi meistä, ennen kuin ajauduimme tähän pisteeseen. Mitä se tauko auttaa?  Ylä- ja alamäessä, pätee myöskin ystävyyssuhteisiin.

Kaikki tai ei mitään, läpi harmaan kiven ja läpi myrskyn. Niin sitä luulee.

Ehkä tulee taas se päivä, että voin ottaa puhelimen käteen ja soittaa ystävälleni. Vaikka mielessä kummittelee mitä aikaisemmin tapahtui. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei.

Ehkä otan sen ensimmäisen askeleen…taas ja otan yhteyttä. Meni syteen tai saveen.

”Kun elämä on vähän rankkaa Viet mut jäätelölle rantaan Kun putoon asfalttiin niin Sä oot mun trampoliini..”

 

 

 

 

Facebook Comments

Seuraa meitä!

Minka

Minka

40+ pahan työuupumuksen kokenut teinittären äiti. Kirjoittaa omaksi ilokseen ja terapiakseen, välillä asioita kärjistäen, pilke silmäkulmassa ajatuksiaan