Itsekeskeisyys menee huolehtimisen edelle

Tänään sain taas todistaa kuinka itsekeskeisiä me ihmiset osaamme olla.
Miten me emme vahingossakaan puutu toisten asioihin. Apua ei tarjota. Itse täytyy jokaisen selvitä.

Matkasin tänään bussilla naapurikaupunkiin.
Tunsin koko matkan heikotusta ja kuvotusta.
Päästyäni nousemaan ulos bussista pysäkillä, tunsin kuinka oksennus nousee kurkkuuni.
Otin pari juoksuaskelta kohti ojaa ja tyhjensin vatsani sisällön maahan.

Tunsin ympäristön silmät selässäni.
Siinä sitten ojanpenkalla, oksennukset valuen pitkin kasvoja, yritin kaivaa laukusta paperia ja juotavaa.

Saatuani tilanteen suurinpiirtein haltuun katsoin ympärilleni. Bussipysäkillä joka sijaitsi noin kahden metrin päässä minusta, oli useita ihmisiä. Osa katseli paheksuvasti suuntaani, toiset eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Kahta teinipoikaa tilanteeni tuntui huvittavan paljonkin.

En ymmärrä ihmisten reaktioita?
Kai minun ajateltiin olevan ympärikännissä ja kärsivän itseaiheutetusta pahasta olosta.

Oli syy mikä tahansa, miksi kukaan ei tarjonnut apuaan tai kysynyt miten voin.

Ehkä se oman bussin odottaminen oli silmä hetkellä monelle tärkeämpää kuin jonkun tuntemattoman yrjöilyt.

Voin kertoa, että kyllä tuolla hetkellä olisin vastaanottanut enemmän kuin kiitollisena joltakin purkan tai kurkkupastillin.

Miksi toisten ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta?
Sillä itselle pieneltä tuntuvalla avulla, voi olla suuri merkitys avun tarvitsijalle.

Facebook Comments

Seuraa meitä!

Tyypin vaimo

Tyypin vaimo