Blogin aloittaminen

Blogin aloittaminen

Jos mielessäsi on blogin tai vlogin aloittaminen, olet tullut oikeaan paikkaan. Näillä ohjeilla pääset takuuvarmasti vauhtiin. Bloggaamisesta ja sen sisaresta vloggaamisesta, on tullut vuosien saatossa todella suosittuja päiväkirjamuotoja ja tänä päivänä kuka tahansa voi aloittaa oman virtuaalisen päiväkirjan pitämisen. Suosituimmat blogit saavat jopa satoja tuhansia lukijoita kuukausittain. Ja se on täysin mahdollista myös sinunkin blogillesi. Blogin voi aloittaa lähes kaikesta mahdollisesta: Työelämästä, kouluelämästä, harrastuksista, mielenkiinnon kohteista tai vaikka eläimistä. Blogihan on sinun henkilökohtainen päiväkirjasi, päätät vain itse, mitä haluat jakaa muiden luettavaksi.

Mitä blogin aloittamiselta halutaan?

Blogin Aloittaminen On Helppoa

Kun aloitat blogin, on hyvä miettiä ensin, mitä siltä halutaan. Haluatko tehdä siitä seuraavan maailman suosituimman blogin vai tuoda korkeintaan läheisimpia kavereita lukijoiksi? Sitten voi miettiä esimerkiksi tyyliä, haluaako kirjoittaa ”minä” muodossa, vai vain yleisesti esitellä asioita? Se, mitä on tärkeää miettiä, on, että kuinka paljon olet valmis tuomaan omaa yksityiselämääsi toisten luettavaksi. Oletko valmis puimaan henkilökohtaisiakin asioita julkisesti vai haluatko pitää oman oikean nimesikin salaisuutena? Sitten toinen ovat kuvat. Oletko valmis laittamaan omia kuviasi blogiin, vai haluatko tuoda blogissa ilmi ainoastaan maisemakuvia? Kun lopulta tiedät, mitä blogin aloittaminen sinulle merkitsee, on helpompaa keskittyä itse tekemiseen.

Millanen on hyvä blogi?

On tosiaan olemassa yhtä monta erilaista blogia, kuin on kirjoittajiakin, joten ei ole olemassa yhtä oikeaa blogia, josta voi sanoa että se on hyvä. Yleensä suositussa blogissa on vain jotain, mikä saa yleisön syttymään. Mutta, jotta blogi on miellyttää luettavaa ja antaa myös kirjoittajastaan hyvän kuvan, on muutamia ohjeita mitä voi noudattaa.

1. Kun laittaa omia mielipiteitä, ne on aina hyvä perustella, miksi on jotain mieltä.

2. Jos laittaa faktoja, on hyvä tarkistaa, että faktat ovat oikein

3. Puhuttele yleisöä, esitä kysymyksiä lukijoille. Näin saat blogisi lukijat mukaan osallistumaan.

4. Ole aktiviinen. Jos blogi on liian pitkään hiljaa, se saattaa karkoittaa jopa fanaattisimmatkin seuraajasi.

Hyvä blogi on myös sinun  näköisesi. On hyvä aloittaa blogi, johon olet itse tyytyväinen. Jos haluat pitää roolia, on sekin enemmän kuin sallittua, sillä suurin osa kirjoistakin on fiktiota. Blogi voi olla myös päiväkirja omaa elämääsi heijastaen. Siispä lyhyesti ja ytimekkäästi, hyvä blogi voi olla käytännössä mitä vaan ja mistä vaan. Tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen blogiisi

Miten aloittaa blogin pitäminen

Blogin aloittaminen on todella helppoa. Kun sinulla on konsepti mietittynä, eli mistä haluat kirjoittaa, voit miettiä nimimerkin. Ja kun sinulla on nimimerkki olet valmis. Voit laittaa meille sähköpostia tai viestin Facebookissa ja luomme sinulle tilin Sejuttuun ja olet valmis vaikka heti kirjoittamaan. Sinun tarvitsee vain huolehtia kirjoittamisesta. Me teemme kaiken muun sinun puolestasi.

Voiko blogilla tienata?

Kyllä, blogin aloittaminen voi ajan kanssa muuttua rahaksi. Todennäköisesti heti alussa ei tuloja tule, mutta sitä mukaa, kun tulee uusia lukijoita ja suosio kasvaa, on mahdollista tienata ja jopa todella hyvin. Joillekin bloggareille blogin pitäminen on muuttunut täysipäiväiseksi työksi. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tuohon pisteeseen ei päästä helpolla ja se vaatii pitkäjänteisyyttä sekä aktiivista blogin pitämistä. Kun avaat blogin Sejuttu.com:ssa, tuomme myös mahdollisia mainostajia sinun blogiisi, joista saat pitää tulot 100% itsellesi. Me siis solmimme puolestasi mainossopimuksia, mutta mikäli haluat tuoda itse hankittuja mainostajia sejuttu blogiin, sekin on täysin sallittua, emmekä puutu siihen millään tavalla.

Yleisesti ajatellaan, että blogin pitäminen on hyvä aloittaa sisältö edellä, ei rahanteko edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että kannaa panostaa siihen tekstiin, koska hyvä teksti tuo lukijoita. Jos blogin pitäminen perustuu ainoastaan siihen ajatukseen, että haluaa tienata rahaa. Todennäköisesti ei tienaa koskaan rahaa. Ne bloggarit jotka tienaavat blogillaan kirjoittavat intohimoisesti ja ovat kiinnostuneita siitä aiheesta, josta he kirjoittavat.

Mikäli mielessä on ammattimaisen blogin perustaminen, siihen tulee silloin suhtauta kuin työhön. Tässä muutamia vinkkejä siihen:

1. Intohimoinen suhtautuminen siihen, mistä kirjoittaa.
Rakasta sitä, mistä kirjoitat. Näin oma intohimosi välittyy myös lukijoille ja mikäs sen mukavampaa luettavaa, sillä kuka haluaisi lukea tekstiä jonka kirjoittajankin mielestä se on tylsää?

2. Faktat kuntoon.
Aina, kun tekee väitöksiä tai kirjoittaa faktoja, on hyvä tarkistaa että ne ovat kunnossa. Sillä se on äärimmäisen noloa, jos lukijat huomaavatkin, että blogi on täynnä puuta heinää. Näin ollen menettää lukijoidensa luottamuksen.

3. SEO-optimointi
Yksi tapa tuoda lukijoita omaan blogiin, on Google. Googlessa omaa sivua voi saada hyville sijoille käyttämällä oikeanlaisia hakusanoja. Tämä saattaa kuulostaa aivan heprealta, jos tästä ei ole mitään kokemusta. Mikäli haluat oppia enemmän SEO-optimoinnista blogiisi, laita meille viestiä.

Yhteenveto

Blogin aloittaminen ja sen pitäminen on oikein hyvä nykyaikainen tapa pitää päiväkirjaa, tai lisätä tietoisuutta omsta osaamisesta tai intohimosta muulle maailmalle. Jos harrastat esimerkiksi harvinaista lajia, toimii blogi hyvänä lajitietoisuuden levittäjänä. Ja vaikka et harrastaisikaan mitään harvinaista lajia, silti monet ovat kiinnostuneet toisten ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista, kun he etsivät tietoa asioista googlesta. Jos blogin haluaa muuttaa rahaksi, on sekin mahdollista, mutta monelle kirjoittajalle blogi on oivallinen harrastus sekä päiväkirja tai tapa kirjoittaa elämästään niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita.

Blogin voit aloittaa meillä Sejuttu.comissa, jossa se on tehty mahdollisimman vaivattomaksi sinulle. Sinun tarvitsee vain huolehtia kirjoittamisesta. Laita meille viestiä, jos mielessäsi on blogin aloittaminen.

Facebook Comments

Seuraa meitä!

Toimitus