Kirjoittaja - Redsiina

Lapset Alkoon

Onko olemassa ikärajaa tai ohjetta, minkä ikäisen lapsen saa ottaa mukaan alkoholiostoksille? Muistan itse hakeneeni joskus viiniä lapseni ollessa vaunuissa mukana. Kassalle astellessa tunsin pientä jännitystä: ”Mitähän tuo myyjä miettii, kun mulla...

Köyhyyttä, kulissia ja kierrätyselämää

Omia kulutustottumuksia on syytä välillä miettiä. Jos tuntuu, että rahat ovat aina lopussa, kannattaa miettiä, voisiko säästää vielä jostain helpottaakseen ahdinkoa. Joka päivä kuulee, kuinka köyhyys huolestuttaa ja koskettaa monia suomalaisia. Se...

Sosiaalisen median kiusauskulttuuri

Jokainen meistä on varmaan kohdannut sosiaalisessa mediassa ihmistyypin, jonka ainoana tavoitteena tuntuu olevan vain kaaoksen ja pahan mielen aiheuttaminen ympärilleen. Tosielämässä kiusaamiset jäävät usein peruskouluun, kun aikuistutaan ja...

Täyttä höyryä eteenpäin

Vapettaminen. Vapottaminen. Sähkötupakointi. Höyryttely on yleistynyt katukuvassa huomattavasti, yhä useampi on siirtynyt perinteisestä tupakasta elektroniseen versioon. Terveellisenä en lähde tietenkään sähkötupakkaa mainostamaan, parasta olisi...

Peppuimplantit – Oikotie onneen?

Sosiaalinen media. Täydelliset vartalot. Paljas pinta. Tykkäysten määrä. Vääristynyt minäkuva. Jo pitkän aikaa modernin ihmisen historiassa etenkin naisten keskuudessa esteettiset kirurgiset toimenpiteet ovat olleet suosiossa. Plastiikkakirurgian...

Uusi Alkoholilaki

Kippis ja kulaus – uusi alkoholilaki!

Suomea on viime aikoina kuohuttanut alkoholilain uudistuminen. Rappion tiellä ollaan, väittävät monet. Asiaan löytyy kuitenkin monta näkökulmaa. Henkilökohtaisesti pidän positiivisena, että lakeja päivitetään ja muutetaan löyhemmiksi. Kyllähän sen...